keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Ostokset ja suru-uutiset

Käytiin Emman kanssa viime keskiviikkona ostoksilla ja ajattelin esitellä kuvina ostokseni teille.

 Valkoinen tuubitoppi 14,90 euroa Cubukselta.


 Tummansininen tuubitoppi 14,90 euroa Cubukselta



Musta napapaita, pitsiä. Makso hieman päälle 12 euroa, en muista tarkalleen. Tän ostin Seppälästä jo tiistaina.
 Ostin vielä yhet valkoiset liivit Lindex :iltä, mut niitä en sen tarkemmin esittele. Ne makso siis 6,48 euroa :)



 Viime aikoina mun on ollu henkilökohtasest tosi vaikee olla. Olen tienny jo kauan että meidän toinen kissa joudutaan lopettamaan parantumattomien kasvainten takia. Tilanne oli kuitenkin edennyt jo niin pahaksi, että Minni vietti viime viikolla viimeiset päivänsä.
 Ikävintä on, että Minni oli siskoni paras ystävä. Minni nukkui aina siskoni vieressä eikä ole kiva katsoa kun sisko kärsii. Kirjoitan tähän Liisan kirjoittaman tekstin Minnistä.

"Minni on 7-vuotias suloinen kissa. Se kehrää, ja nukkuu päivät pitkät. Minnillä on valitettavasti sairaus, eli kasvaimia. Ne ovat levinneet jo suolistoonkin, eikä Minnin jalat toimi enää kunnolla.
 Minni on hyvää seuraa. Se tulee joka yö nukkumaan viereen, ja se ei ikinä raapaise, vaikka Minttu härnäisi sitä. Se on siis todella lempeä kissa. Minni on mulle kaikista tärkein enkä tiiä miten selviin ilman Minniä.
Minni myös laihtuu laihtumistaan, kun ruoka ei pysy sen vatsassa. Se vain oksentaa ja se on huono juttu.
Minnillä oli sisko, Iines. Iines lopetettiin, koska sillä oli korvassa haava, eikä sitä voinut hoitaa mitenkään.

<3 Minni on meille rakas kissa. Emme unohda häntä koskaan <3 "

Vaikka ikävä on kova, on aina ajateltava lemmikin parasta. Tässä tapauksessa parasta Minnille oli päästää hänet tuskistaan.
Minni oli ollut meillä lähes nuo 7- vuotta ja kiintymys häneen oli suuri.





Pahoittelut, että tämä postaus oli hieman surullisempi, mutta pitäähän niitä huonojakin asioita teille kertoa :) Toivottavasti nautitte edes hieman ostosten esittelystä.

Ehdotelkaas niitä postaus ideoita niin saatte mieleisiä postauksia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihania ja rakentavia kommentteja otan mieluusti vastaan, jätäthän ilkeät kommentit laittamatta! :)