Näytetään tekstit, joissa on tunniste harrastus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste harrastus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 9. syyskuuta 2014

Harrastukseni: Ratsastus

Lähes kaikki blogiani seurailevat tietävät, että harrastan ratsastusta. Päätin antaa harrastukselleni tilaa kokonaisen postauksen, toivottavasti tykkäätte!

 Mä oon alottanut ratsastuksen viraallisesti tunneilla käyden muistaakseni vuonna 2007. Ennen sitä olen ratsastanut satunnaisesti muilla talleilla. Noihin aikoihin kuljin lähinnä talutuksessa, mutta intoa täynnä. Se into on riittänyt ihan tähän päivään asti.

 En osaa edes kuvailla, miten paljon olen kiintynyt hevosiin ja tähän upeaan lajiin. Nyt vähän vanhempana into tuntuu vain kasvavan. Tavoitteina haluan kehittyä erityisesti esteratsastuksessa. Kokemuksina rikkaimmat ovat  kahdet seuraestekisat ja kaikki maastoilut. Kisoista tuli molemmista ruusukkeet.

 Nykyään ratsastan lauantaisin. Silloin tällöin auttelen pienempien lasten talutuksessa aamusta oman tunnin alkuun asti.
Moni varmaan miettii mitä mieltä minä, ratsastava tyttö olen siitä onko ratsastus urheilua. Minusta se on. Ei sitä tietenkään voi verrata jalkapalloon yms. urheilulajeihin. Itse otan ratsastuksen ns. hevosurheiluna ihan yhtälailla kuin moottoriurheilu.

ja mitä sitten tulee hevosen lihaan. Lihaa sekin on. Minusta hevosen lihan käyttö on loistava tapa käyttää hevosta hyödyksi ihan loppuun asti. Ikäväähän se olisi jos oma hevonen joutuisi teuraaksi. Tosiasia on vain minusta se, että kaikki hyödynnettävä on käytettävä.

Tähän postaukseen ajattelin laitella mahdollisimman vanhoja kuvia. Vanhimmat tosin ovat vasta vuosilta 2011-2012. Nuo missä mulla on vaaleanpunainen paita on niistä ekoista kisoistani. Viimeinen hyppykuva on estekisoista, joita olin katsomassa.

Neljä viimesintä kuvaa onkin viime lauantailta, kun päästiin maastoon mun ehdottoman lempiponin kanssa! Varmaan paras päivä pitkään aikaan, sillä viime kerrasta kun edes ratsastin Monskilla oli yli puoli vuotta!










Tää on ehdottomasti mun lempikuva musta ja ihanasta Monicasta :)